Racinel Areena / hallin säännöt

Noudattamalla yhteisiä sääntöjä voimme pitää hallin meille kaikille mukavana paikkana harrastaa koiriemme kera.

Harjoittelijan vastuu

1. Hallin käyttäjä sitoutuu noudattamaan hallin sääntöjä ja vastaa siitä, että tilat on luovutettaessa samassa/siistimmässä kunnossa kuin vastaanotettaessa.

2. Hallin käyttäjä sitoutuu korvaamaan hallille tai esteille aiheuttamansa vahingot.

3. Hallin käyttäjä on itse vastuussa itsestään, koirastaan sekä sen mahdollisesti muille käyttäjille aiheuttamistaan vahingoista.

4. Halliin tulevien koirien tulee olla SKL:n määräysten mukaisesti rokotettuja.

5. Hallissa saavat harjoitella vain vapaaharjoitteluoikeuden hankkineet henkilöt. Vapaaharjoitteluoikeus on henkilökohtainen.

Siisteys

1. Puhdista kenkäsi ja koirasi hiekasta, kurasta ja lumesta ennen halliin menoa, näin matto pysyy mahdollisimman hyvänä ja käyttökuntoisena/puhtaana.

2. On suositeltavaa pitää hallissa eri kenkiä kuin ulkona, näin matto säilyy puhtaampana. 

3. Halli ja sen ympäristö on pidettävä siistinä, siivoa siis roskasi ja koirien jätökset roskiksiin, koirien ei saa antaa pissata myöskään hallin ulkoseiniin. Halliin ei saa jättää mitään tavaroita!

4. Ulkoiluta koirasi kunnolla ennen harjoituksia ja tarvittaessa harjoitusten välillä, jotta halliin ei tulisi pissa- tai kakkavahinkoja. HUOM! pissa-/kakkasakko 25€, koskee kaikkia, myös pentuja.

5. Koiran jätökset on siivottava välittömästi, siihen tarkoitetuilla välineillä ja aineilla, joita löytyy joka kentältä. Sakko tulee maksaa halliyhtiön tilille välittömästi.

Tilinumero: FI92 1220 3000 2803 01
BIC/SWIFT: NDEAFIHH

viite 1012

6. Juoksuiset nartut saavat treenata hallissa, mutta saavat oleskella sisällä hallissa vain oman suoritusvuoronsa aikana. Hallissa olleessaan koirilla tulee olla juoksusuojat koko ajan, myös oman suoritusvuoronsa aikana. Hallin vuokraajat päättävät itse juoksunarttujen sallimisesta vuokraamillaan vuoroilla hallin sääntöjä noudattaen.

Kisoissa noudatetaan samaa käytäntöä, poikkeuksena itse kisasuoritus, jonka aikana juoksusuojaa ei tarvitse käyttää.

Ohjeita treeneihin

1. Käytä harjoitellessasi vain keinonurmelle soveltuvia kenkiä, nastat eivät saa ylittää yli 5 mm ja metallipiikkien käyttö kielletty.

2. Esteitä ei saa raahata, sillä rikot tekonurmen. Jos et pysty nostamaan, älä siirrä!

3. Hallissa koiran tulee olla aina ohjaajansa hallinnassa. Pidä koirasi kytkettynä, mikäli et ole harjoitteluvuorossa.

4. Harjoitusvuorolle mennään oman kentän ovesta. Valot ja ovet ovat kenttäkohtaiset. Viimeinen lähtijä laittaa valot pois ja sulkee oven.

5. Tavoitteena on antaa koulutus- ja suoritusrauha hallissa treenaaville - vain kentillä treenaavat koirat saavat pitää meteliä.

6. Seuraava ryhmä saa tuoda tavaroita (esim. häkkejä tms.) hallin häkkialueelle etukäteen oman koulutuskentän ovesta, mutta koirat vasta oman vuoron alkaessa. Muista viedä omat tavarasi myös pois, mitään tavaroita ei saa jättää halliin säilytykseen!

7. Tupakointi on kielletty hallissa ja hallin ulkopuolellakin sallittu vain merkityillä paikoilla.

Käytännön vinkkejä

1.Valot Kisavalot (kolme kenttää) ja harjoitusvalot ovat erikseen. Jokaiselle kentälle löytyy oma valokatkaisija oven oikeasta reunasta. Kisavaloja ei tule säästösyistä sytyttää treenikäytössä. Jos kisavalot kuitenkin ovat päällä, löytyy katkaisin sähkökaapin alaosasta - myös sähkökaapit joka kentällä.

2. Esteet Esteitä ei saa siirtää kentältä toiselle. Tai jos lainaa, kysy siihen lupa ja palauta oman vuorosi jälkeen ko. kentälle. Puomi: älä jätä vaillinaista puomia kentälle. A-este - jos mahdallat sitä, niin nosta se treeniesi jälkeen normaalikorkeuteen.

3. Numerot Jos käytätte numeroita radalla, kerätkää ne pois lopetettuanne. Numeroitakaaan ei saa kuljetella kentältä toiselle.

4. Ovet Viimeinen treenaaja lukitsee oman kentän oven lähtiessään. 

5. Ensiaputarvikkeet Löytyvät kenttäkohtaisesti seinältä. 

6. Siivoustarvikkeet Joka kentällä omansa

Sääntörikkomuksista seuraa käyttökielto kauden loppuun asti!

 

Hallissa tallentava kameravalvonta!