

Ojangon koiraurheilukeskuksen toiminnan kohderyhmänä ovat kaikki koiraharrastuksesta kiinnostuneet. Siellä järjestetään koulutus- ja tapahtumatoimintaa sekä kilpailuihin tähtääville urheilijoille että niille harrastajille, joilla ei ole kilpailullisia tavoitteita. Kilpailu- ja tapahtumatoiminnan sekä erityisesti arvokilpailujen järjestämisen kautta Ojangon koiraurheilukeskus tavoittaa agilityurheilijoiden lisäksi myös suuren yleisön.
Agility on ihmisen ja koiran yhteistyöhön perustuva liikuntamuoto. Agilitykoiran ohjaajana voi toimia niin lapsi-, nuoriso-, aikuis- kuin senioriharrastaja. Agilityn suosion ja harrastajamäärien kasvun myötä laji on tunnustettu viime vuosina virallisesti urheilulajiksi. Siitä osoituksena Suomen Liikunta ja Urheilu (SLU) ry:n tukijäsenyys vuonna 2010 sekä agilityn huomioon ottaminen ensimmäistä kertaa Kansallisessa Liikuntatutkimuksessa 2009–2010. Suomen Agilityliitto on arvioinut, että Suomessa agilityn parissa liikkuu yli 10 000 ja maailmanlaajuisesti yli 100 000 harrastajaa.
Suomi on yhdessä Ranskan ja Sveitsin kanssa kansainvälisesti yksi menestyneimmistä agiltyurheilumaista arvokisamitaleilla mitattuna. Osoituksena suomalaisen agilityurheilun korkeasta tasosta on myös vuoden 2011 arvokilpailumenestys: lokakuussa järjestetyistä MM-kilpailuista Suomi voitti yksilöhopeaa. Lisäksi heinäkuussa kilpailluista Pohjoismaiden mestaruuskilpailuista Suomen koirakot voittivat seitsemän mitalia kahdestatoista. Lajin kehityksen tukeminen sekä harjoittelu- että kilpailumahdollisuuksien vahvistaminen on ehdoton edellytys sille, että Suomi säilyttää paikkansa agilityn kärkimaana ja menestyy myös tulevissa arvokilpailuissa.
Vantaan Ojankoon nouseva halli nostaa Ojangon koiraurheilukeskuksen Suomen monipuolisimmaksi koiraurheiluun keskittyneeksi alueeksi. Halli tuo Vantaan kaupungille, pääkaupunkiseudulle ja hankkeen yhteistyötahoille huomattavaa näkyvyyttä kaikkien koiraharrastuksista kiinnostuneiden keskuudessa.
Ojangon koiraurheilukeskus tarjoaa erinomaisen paikan olla näkyvillä koiraharrastajien parissa. Hallista voi hankkia mainospaikan tai oman nimikkokentän.
Jos kiinnostuit, ole yhteydessä hallin tarjoamista mainosmahdollisuuksista meihin ja kerromme lisää:
Tuija Kopra – tuija.kopra[at]welho[dot]com
Jenni Leppänen – jenni[at]hskh[dot]net
Arita Lindblad – arita.lindblad[at]gmail[dot]com
Tule mukaan yhteistyökumppaniksi!
Ota yhteyttä ja kysy mahdollisuuksista
Arita Lindblad 040-720 1880
arita.lindblad[at]gmail[dot]com
Yhteistyössä mukana jo:
Liity joukkoon!!!